"Aseksuaaleilla ei ole ongelmia" osa 1

Minusta aseksuaalien näkyvyyden ja vertaistuen lisääminen on tärkeä asia. Usein kuitenkin törmään kummasteluun; "Eiväthän aseksuaalit tarvitse näkyvyyttä -- eihän niillä ole ongelmia niin kuin homoilla on" on sen perusteluna. Pyrin tässä mahdollisimman tyhjentävästi selittämään, millaisia ongelmia aseksuaaleilla voi olla ja miksi näiden ongelmien korjaaminen ja ehkäisy ovat tärkeitä, tai ainakin hyödyllisiä, sekä aseksuaaleille ja muulle väestölle.

 Tietenkin, ennen kuin lähden luettelemaan ongelmia, on pakko tarkentaa, että kaikki seksuaalit eivät ole niiden muodostumiseen syyllisiä, eikä kaikilla aseksuaaleilla ei ole ongelmia. On aseksuaaleja, joita näkymättömyyskään ei haittaa juuri ollenkaan eivätkä he asiaa sen ihmeemmin ehkä mieti. Näkyvyyden lisäämisellä ei minusta myöskään tarvitse olla ongelmaperustaista syytä -- erilaisten ihmisten elämänkokemusten tuominen julkiseen tietoon on itsessään hyvä syy lisätä eri vähemmistöjen näkyvyyttä. Ihminen oppii itsestään uutta peilaamalla itseään toisenkaltaisiin ihmisiin, mikä tuskin on huono asia kenellekään.

Sanotaanpa nyt vielä, että vaikka puhun yksinkertaisuuden vuoksi parisuhteista, niin minun käsitykseni mukaan suhteiden, oli niiden luonne mikä tahansa, ei tarvitse jäädä vain kahden ihmisen väliseksi ollakseen toimivia.

Mutta nyt, onkelmia onkelmia.


Ongelma: Aseksuaalisuus on huonosti tunnettu seksuaalinen suuntaus.

Elävänä kirjana ollessani ensimmäinen kysymys lainaajilta, järjestäjiltä ja toisilta kirjoilta on yleensä se, että mitä ihmettä aseksuaalisuus ylipäätänsä on. Yläaste- ja lukioikäiset, joilla yleissivistävä opetus on tuoreimmin muistissa, ovat sanoneet kuulleensa parhaimmillaan yksittäisiä mainintoja aseksuaalisuudesta, muttei juurikaan selitystä siitä mitä se tarkoittaa. Aseksuaalisuudesta eivät yleensä tiedä muut kuin ne, joille ihmisen seksuaalisuuden monimuotoisuus on henkilökohtainen kiinnostuksen kohde.

Miksi tämä on ongelma?

Ensisijaisesti tämä on vahingollista aseksuaaleille, jotka eivät tiedosta omaa suuntautumistaan ja jotka luulevat olevansa yksin suuntautumisensa kanssa. Tämän seurauksena on useita aseksuaaleja, jotka sosiaalisen painostuksen takia ovat päätyneet seurustelemaan ja/tai harrastamaan seksiä vastoin omaa tahtoaan. Oman seksuaalisen suuntautumisen kieltäminen tai sen väkisin muuttaminen yleensä aiheuttaa vahinkoa.

Muulle väestölle tämä on olennainen asia siten, että ihmisissä ylipäätänsä voi olla piirteitä, jotka voisivat olla paremmin tunnettuja jos aseksuaalisuutta tutkittaisiin enemmän. Koneen toiminta havainnollistuu paremmin, jos sen voi purkaa eri osiin ja osia tarkastelee erikseen, eikö? Me emme oikeastaan voi tehdä näin ihmisille, mutta voimme edelleen vertailla toisiinsa ihmisiä, joilta puuttuu tai joilla on läsnä eri osat ja päätellä, millaisia toimintoja näillä on.

Miten sen korjaa?

Olisi minusta melko luontevaa, jos ainakin koulujen sukupuolikasvatuksessa aseksuaalisuutta käsiteltäisiin paremmin rinta rinnan muiden seksuaalisten suuntausten kanssa. Mediassa asian käsittely auttaisi myös.


Ongelma: Aseksuaalisuutta edelleen pidetään sairautena tai luonnevikana.

Vaikka ihmisistä on Suomen maalla tullut paljon suvaitsevampia eri seksuaalisia suuntauksia kohtaan, niin asiassa on vielä parantamisen varaa. Aseksuaalit edelleen kohtaavat ennakkoluuloja -- monille ihmisille, jopa sellaisille joiden luulisi tietävän asian oikean laidan, aseksuaalisuus on yhä oikku tai vale eikä seksuaalinen suuntaus.

Miksi tämä on ongelma?

Niin kauan kuin aseksuaalisuutta ei tunnusteta seksuaalisena suuntauksena, mahdolliset vakavatkin syrjintätapaukset saattavat jäädä huomioitta tai saada lievemmän tuomion sekä oikeudessa että yhteisöissä, puhumattakaan siitä, että aseksuaaleihin kohdistuva vähemmän vakava ylenkatsominen ja muu epämiellyttävä kohtelu saatetaan kokea hyväksyttäviksi. Mikäli aseksuaali käsittää suuntautumisensa sairautena tai jonakin muuna vikana, on mahdollista ettei hänelle tule mieleenkään valittaa saamastaan epäoikeudenmukaisesta kohtelusta.

Miten sen korjaa?

Jotta aseksuaalisuutta voidaan ymmärtää ja jotta se voidaan hyväksyä, siitä täytyy olla tietoinen. Tietoutta voidaan lisätä näkyvyydellä ja valistamisella.


Ongelma: Seksiä usein pidetään romanttisen rakkauden ja parisuhteiden edellytyksenä ja perimmäisenä tarkoituksena.

Parisuhteessa olo on ainutlaatuinen olemisen muoto, jolla on omat seksistä riippumattomat hyötynsä. On suoranaista ihmiselämän monisyisyyden halventamista sanoa, että parisuhteissa ollaan vain siksi että saa pesää. Joillekin, tai itse asiassa käsittääkseni erittäin monille, on seksiä tärkeämpää kokea parisuhteen muut hyödyt, joten parisuhde on heille edellytyksenä seksille, jos seksistä edes piittaa.

Miksi tämä on ongelma?

Tällaisen olettamuksen seurauksena on se, että romanttiset aseksuaalit (pitkäaikaisia parisuhteita kaipaavat) usein elävät siinä harhakäsityksessä, etteivät he koskaan tule elämään parisuhteessa jossa heidän ei tarvitse myöntyä tekoihin, jotka aiheuttavat heille harmia. Joissain tapauksissa romanttinen aseksuaali voi luulla itsessään olevan vikaa, koska hänellä on tarve elää parisuhteessa muttei halua seksiin, jolloin tämä saattaa jopa väkisin yrittää "korjata" itsensä.

Silloinkin, kun ihminen uskoo ja tietää ettei näin ole ja ettei torjutuksi tulemisesta kannata lannistua, niin seurauksena voi sekä aseksuaalille että tavanomaiselle parisuhdetta tarvitsevalle seksuaalille tulla ulkopuolisuuden, arvottomuuden ja toivottomuuden tunne, joka voi sekä itsessään olla vakava ongelma tai olla erillisten ongelmien vahvistaja.

Miten sen korjaa?

Luulen, että ongelma olisi huomattavasti vähäisempi jos ihmiset, joille romanttinen rakkaus ja seksuaalisuus ovat tapauksesta riippumatta erottamaton asia, hyväksyisivät sen, ettei asian laita ole sama kaikille. Tällaisten ihmisten ei ainakaan kannata yrittää "korjata" sellaisia, jotka ajattelevat eri tavalla -- heissä ei ole mitään vikaa. He ovat varsin todennäköisesti sinut seksuaalisuutensa kanssa eivätkä tarvitse apua asian suhteen. Olisi myös hyvä useammin ottaa huomioon, että seksitön parisuhde voi olla aivan yhtä vahva ja antoisa vaihtoehto kuin seksillinenkin, kunhan se sopii suhteen kaikille osapuolille.


Ongelmia on lisää, mutta jottei tämä blogikirjoitus venyisi tuskastuttavan pitkäksi, käsittelen niitä myöhemmin tulevassa kakkososassa.

Itsestäänselvyyksiä ei ole

 Saadessaan tietää seksuaalisesta suuntautumisestani, jotkut ihmettelevät, että eikö ole inhottavaa olla aseksuaali ja elää yhteiskunnassa, jolla on pakkomielle seksistä. Paha mennä muiden aseksuaalien puolesta mennä sanomaan, mutta minun vastaukseni on, että joskus kyllä, mutta enimmäkseen ei.

Olen aromanttinen aseksuaali, mutten antiromanttinen antiseksuaali. Minusta ei ole mitenkään epämiellyttävää, että muut ihmiset harrastavat seksiä tai haikailevat romantiikan perään. En minä sitä mielelläni katsele tai kuuntele, mutta loppujen lopuksi se ei ole inhottavaa. Vähän sama juttu kuin urheilun kanssa: minä en sitä halua katsella tai kuunnella, mutta en nyrpistä nokkaani heille, jotka niin tykkäävät tehdä. Ärsyttäväksi urheilu- romantiikka- ja seksihulluus käy vasta sitten, kun sitä on ihan oikeasti liikaa niin, ettei sitä pääse minnekään pakoon, ja kun ihmiset eivät anna tilaa eriäville mielipiteille.

Seksin ja romantiikan läpitunkevuus on ollut minulle niin kauan arkea, etteä samoin kuin en osaa haikailla niiden perään, en osaa haikailla maailmaa ilman niitä. Ne ovat välttämätön paha. Minusta on täysin normaalia ja useimmiten hyväksyttävää, että elokuvissa on seksikohtauksia tai muuta lääppimistä. Minä vain yksinkertaisesti katson muualle, jos tunnen oloni liian vaivautuneeksi. Yleensä tuollaiset kohtaukset kuitenkin ovat vain tylsiä.

Yksi asia mediassa kuitenkin ehkä voisi olla paremmin. Minulle on nimittäin erittäin harvinaista, että voisin samaistua johonkin hahmoon. Silloin kun olen pystynyt samaistumaan johonkuhun, se on ollut se häikäilemätön pahis, joka ei -- minusta ihan ymmärrettävästi -- juurikaan välitä pehmoilevien, ylitunteellisten hyvisten jorinoista ja päättää pistää ranttaliksi, joskus kirjoittajien armosta jopa jostakin melko inhimmillisestä syystä jottei pahis vaikuttaisi täysin yksiulotteiselta.

Ja mitäs sitten? No mitäs muutakaan kuin se, että a) kapteeni Herkkis ja Symppisjengi tuevat ja kolkkaavat pahiksen ja kaikilla on heti parempi olo, tai b) kapteeni Herkkis ja Symppisjengi näyttävät, että rakkaus ja haliminen ovat ihania asioita ja pahis ei pelkästään lopeta pahojen asioiden tekemisen, vaan muuttuu itsekin tunneprikaattilaiseksi. Tiedän, tai ainakin oletan, että kyseessä ei ole tarkoitus osoittaa että se puoli, joka on tunteellisempi on aina ihkumpi. Mutta tiedätkö, siltä se kovasti välillä vaikuttaa.

Eihän sitä edes tarvitse olla suuruudenhullu maailmanvalloittaja ja ihmiskunnan vihollinen saadakseen tunnepoliisin kimppuunsa hakkaamaan tunnepampulla päähän. Riittää, kun uskaltaa ehdottaa, että logiikka menee tunteiden edelle, kun mietitään ratkaisua johonkin ongelmaan. Tai  että uskaltaa ajatella, että päähenkilön henkilökohtaiset tunteet jotakin söpöliiniä kohtaan eivät ole tärkeämmät kuin koko maailman kohtalo, tms. Tietenkin helpottaa, kun kirjoittajat ovat naiiveja ja sokeita kliseille, mutta hyvästäkin mediasta löytää teoksia, joiden pääasiallisena viestinä tuntuu olevan, että tärkein asia ei ole ne teot, vaan ne tunteet. Kehtaakin olla tuntematta, niin jokin menee varmasti pieleen: tiedeprojekti menee reisille ja geenimuunnellut supersotilaat valloittavat maailman ellei karski seksikäs jenkki, joka on ehkä kovakourainen mutta pohjimmiltaan herkkä jätkä, tule ja pelasta.
 

Ällöä. Myöskin turhauttavaa. Ja kyllä, tällainen media vihjailee varsin epämiellyttäviä asioita sellaiselle, joka ei vain ole kovinkaan tunteellinen tai on kykenemätön tuntemaan joitakin asioita, kuten romanttinen rakkaus. Vaihtoehtoisista näkemyksistä on puutetta, joten epävarmuus iskee: johtuuko vaje siitä, että sille on jokin vaikeasti ymmärrettävä mutta siltikin ymmärrettävä kulttuurillinen syy, kuten jokin trendi joka on vain sattunut kohdalle, vai pidetäänkö sitä niin normaalina ja totuudenmukaisena, ettei kukaan muu juurikaan ärsyynny siitä?

On helppo sanoa, että "Sehän on vain viihdettä, ei sitä pidä otta vakavasti tai ajatella turhan syvällisesti" tai jotakin muuta vastaavaa, mutta minusta tällaiset asiat eivät ole selkeitä ennen kuin niistä puhutaan. Puhumisen tarvetta voi olla vaikea ymmärtää, ennen kuin on joutunut sen osaan, joka hämmentyneenä hymyilee ja nyökyttelee vitsille, jonka kaikki muut ymmärtävät, mutta jotkut vitsit on vain pakko selittää. On helppo mennä vikaan siinä, että onko jokin vitsi muille hauska siksi, että se EI ole heistä totta, vai siksi, että se ON totta.