Havaintoja

Tämän blogikirjoituksen pääasiana on eräs havainto ihmisten sosiaalisesta elämästä, joka on minusta erityisen tärkeä, mutta ilmeisesti vähemmälti tiedostettu. Nimittäin, vaikka yleisesti tiedetään, että ihmisen pääkoppa on suuri sekamelska ja mahdollisesti suuri Pandoran laatikko, niin erityisesti seksuaali- ja sukupuolikäyttäytymisen monimutkaisuus ja monimuotoisuus silti aliarvioidaan häkellyttävän usein.

Aromanttisena, sukupuolineutraalina aseksuaalina olen tehnyt monenlaisia havaintoja itsestäni ja muista ihmisistä. Erityisen voimakkaita ahaa-elämyksiä on tullut, kun olen päässyt seuraamaan ihmisiä, jotka kaikki poikkeavat jotenkin tunnustetusta valtaväestöstä, mutta eri tavoin. Esimerkkinä voisi mainita Elävä kirjasto -tapahtumat, joihin osallistuu hyvin erilaisiin vähemmistöihin kuuluvia ihmisiä. Toisena, hieman kapeampana esimerkkinä voisi mainita heinäkuussa järjestetyn AVEN-miitin, jossa tapasin muita aseksuaaleja ja jossain aseksuaalisuuden ja seksuaalisuuden välillä olevia ihmisiä. Näkemäni perusteella eritoten useita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia yhdistää se, että vaikka he ovat enemmän kuin vähemmän ehyitä ihmisiä, heitä pidetään jotenkin vajavaisina tai riittämättöminä.

Joten, teen nyt väitteen, jonka arvelen havaintojeni perusteella olevan totta ja jonka toivoisin olevan itsestäänselvyys: muun muassa seksuaalinen suuntautuminen, romanttinen viehätys ja seksuaalinen halu ovat toisistaan tietyssä määrin itsenäisiä osia, joiden toiminnot ja tuotokset eroavat toisistaan vaikka ne ovatkin toisiinsa tiiviisti kytköksissä. Yhden osan eroavaisuus totutusta standardista ei ole mahdotonta, eikä se myöskään välittömästi tee ihmistä vajavaiseksi. Itse asiassa, jopa niinsanottujen normiheteroiden koneistoissa on valtavia yksilöllisiä eroja, mutta ne eivät usein tule esille eikä niitä kyseenalaisteta samalla tavalla kuin selkeämmin vähmmistöön kuuluvien. Tosin, niitä usein vähätellään ja pidetään yleisesti ottaen vikoina, mikä on minusta yhtä traagista kuin selkeästi vähemmistössä olevien ihmisten syrjintä.

Se, miksi asiaa ei minusta ymmärretä tarpeeksi laajalti, on esimerkiksi se, että useat ihmiset eivät näytä tunnistavan seksuaalisen suuntautumisen, seksuaalisen tarpeen, ja romanttisen viehätyksen eroavaisuutta. Romanttisella viehätyksellä en tarkoita persoutta kynttiläillallisiin ja kukkakimppuihin, vaan taipumusta ja halua parinmuodostuskäyttäytymiseen, joka useimmiten edeltää pariutumista muttei välttämättä vie pariutumiseen. Seksuaalinen tarve sanelee sen, kuinka vahvasti henkilö tahtoo ja tarvitsee seksiä ja seksuaalinen suuntautuminen sen, minne seksuaalinen tarve kohdistuu.

Vaikka termistöstä on ollut aikojen ohella kiistaa, aseksuaalisuus seksuaalisena suuntautumisena tarkoittaa kaikista yksinkertaisimmassa merkityksessään sitä, että oli henkilöllä sitten seksuaalinen tarve tai ei, halu ei kohdistu kehenkään tai mihinkään. Minä olen aromanttinen aseksuaali, joka ei havaitse itsessään seksuaalisia tarpeita: tämä tarkoittaa, että en ole viehtynyt mihinkään sukupuoleen seksuaalisesti enkä tahdo osaa enkä arpaa parinmuodostukseen. Minä kuitenkin kuulun aseksuaalien joukossa vähemmistöön, sillä aseksuaalien yhteisöissä tehtyjen kyselyjen mukaan valtaosa kokee tarvetta parinmuodostukseen, vaikka heiltä puuttuu seksuaalinen viehtymys johonkin kohteeseen, mikä tekee heistä bi-, pan-, poly-, hetero-, tai homoromanttisia aseksuaaleja. Osalta puuttuu halu seksiin, osa suorastaan kokee seksin vastenmieliseksi, osalla halu taas on vaikkei se kohdistukaan minnekään.

Romanttisten aseksuaalien kanssa keskustelu on johtanut siihen, että vaikken itse koekaan sitä, ymmärrän nyt, että parisuhteessa oleminen tuottaa sellaisesta nauttivalle omat hyvänolontunteensa, joiden äärimmäinen kohokohta ei  todellakaan ole seksi. Aiheesta hieman sivuten, olen oman sukupuolineutraaliuteni tunnustamalla ja naisten sekä miesten kanssa yhteydessä olemisen seurauksena ymmärtänyt sen, että ihmisten olo on yleensä parempi, kun he voivat käyttäytyä oman sukupuoli-identiteettinsä mukaisesti.

Monimutkaista, mutta en epäile hetkeäkään, etteikö samankaltaista monimuotoisuutta löytyy "tavallisista" seksuaaleistakin. Luulen, että joku voisi kuvitella muodostavansa parisuhteen naisen tai miehen kanssa tuntematta seksuaalista viehätystä kuin toiseen sukupuoleen. Luulen, että seksuaalisen halun taso vaihtelee suuresti eri yksilöiden välillä yhtä paljon kuin halu romanttiseen kanssakäymiseen. Luulen, että on olemassa paljon seksuaaleja, jotka ovat aromanttisia, joten he teeskentelevät olevansa romanttisia koska se on heille ainut tapa saada säännöllinen seksielämä. Ja tiedätkö, minusta ei ole kenellekään edullista, että tämä vaihtelu pyritään tukahduttamaan. Itse aromanttisena minua huolestuttaa erityisesti jälkimmäisten kohtalo, sillä romanttisten tunteiden puuttuminen tai haluttomuus hellyyteen usein taivutaan leimattavan itsekkyydeksi tai jopa suoraan tunnevammaisuudeksi.

Minusta kaikkien ihmisten ei tarvitse tuntea samaa, eikä enemmän tunteva välttämättä ole automaattisesti kiltimpi tai vähemmän hyväksikäyttöön taipuva: samalla tavalla kuin vähemmän tunteva ei ehkä tunne toisen ahdinkoa ja siten päätyy tietoisesti vahingoittamaan muita, on ihmisiä joille toiset ihmiset ovat ponnahduslautoja joiden päältä loikata tunteesta toiseen, ymmärtämättä että heidän myötätuntonsa olekaan ahdingossa olevalle mikään voimavara. Olisi suuri askel eteenpäin, jos voitaisiin ilman turhaa stigmatisointia myöntää, etteivät kaikkien koneistot ole samanlaisia tai edes käy ihan samalla polttoaineella.

Itsestäänselvyyksiä ei ole

 Saadessaan tietää seksuaalisesta suuntautumisestani, jotkut ihmettelevät, että eikö ole inhottavaa olla aseksuaali ja elää yhteiskunnassa, jolla on pakkomielle seksistä. Paha mennä muiden aseksuaalien puolesta mennä sanomaan, mutta minun vastaukseni on, että joskus kyllä, mutta enimmäkseen ei.

Olen aromanttinen aseksuaali, mutten antiromanttinen antiseksuaali. Minusta ei ole mitenkään epämiellyttävää, että muut ihmiset harrastavat seksiä tai haikailevat romantiikan perään. En minä sitä mielelläni katsele tai kuuntele, mutta loppujen lopuksi se ei ole inhottavaa. Vähän sama juttu kuin urheilun kanssa: minä en sitä halua katsella tai kuunnella, mutta en nyrpistä nokkaani heille, jotka niin tykkäävät tehdä. Ärsyttäväksi urheilu- romantiikka- ja seksihulluus käy vasta sitten, kun sitä on ihan oikeasti liikaa niin, ettei sitä pääse minnekään pakoon, ja kun ihmiset eivät anna tilaa eriäville mielipiteille.

Seksin ja romantiikan läpitunkevuus on ollut minulle niin kauan arkea, etteä samoin kuin en osaa haikailla niiden perään, en osaa haikailla maailmaa ilman niitä. Ne ovat välttämätön paha. Minusta on täysin normaalia ja useimmiten hyväksyttävää, että elokuvissa on seksikohtauksia tai muuta lääppimistä. Minä vain yksinkertaisesti katson muualle, jos tunnen oloni liian vaivautuneeksi. Yleensä tuollaiset kohtaukset kuitenkin ovat vain tylsiä.

Yksi asia mediassa kuitenkin ehkä voisi olla paremmin. Minulle on nimittäin erittäin harvinaista, että voisin samaistua johonkin hahmoon. Silloin kun olen pystynyt samaistumaan johonkuhun, se on ollut se häikäilemätön pahis, joka ei -- minusta ihan ymmärrettävästi -- juurikaan välitä pehmoilevien, ylitunteellisten hyvisten jorinoista ja päättää pistää ranttaliksi, joskus kirjoittajien armosta jopa jostakin melko inhimmillisestä syystä jottei pahis vaikuttaisi täysin yksiulotteiselta.

Ja mitäs sitten? No mitäs muutakaan kuin se, että a) kapteeni Herkkis ja Symppisjengi tuevat ja kolkkaavat pahiksen ja kaikilla on heti parempi olo, tai b) kapteeni Herkkis ja Symppisjengi näyttävät, että rakkaus ja haliminen ovat ihania asioita ja pahis ei pelkästään lopeta pahojen asioiden tekemisen, vaan muuttuu itsekin tunneprikaattilaiseksi. Tiedän, tai ainakin oletan, että kyseessä ei ole tarkoitus osoittaa että se puoli, joka on tunteellisempi on aina ihkumpi. Mutta tiedätkö, siltä se kovasti välillä vaikuttaa.

Eihän sitä edes tarvitse olla suuruudenhullu maailmanvalloittaja ja ihmiskunnan vihollinen saadakseen tunnepoliisin kimppuunsa hakkaamaan tunnepampulla päähän. Riittää, kun uskaltaa ehdottaa, että logiikka menee tunteiden edelle, kun mietitään ratkaisua johonkin ongelmaan. Tai  että uskaltaa ajatella, että päähenkilön henkilökohtaiset tunteet jotakin söpöliiniä kohtaan eivät ole tärkeämmät kuin koko maailman kohtalo, tms. Tietenkin helpottaa, kun kirjoittajat ovat naiiveja ja sokeita kliseille, mutta hyvästäkin mediasta löytää teoksia, joiden pääasiallisena viestinä tuntuu olevan, että tärkein asia ei ole ne teot, vaan ne tunteet. Kehtaakin olla tuntematta, niin jokin menee varmasti pieleen: tiedeprojekti menee reisille ja geenimuunnellut supersotilaat valloittavat maailman ellei karski seksikäs jenkki, joka on ehkä kovakourainen mutta pohjimmiltaan herkkä jätkä, tule ja pelasta.
 

Ällöä. Myöskin turhauttavaa. Ja kyllä, tällainen media vihjailee varsin epämiellyttäviä asioita sellaiselle, joka ei vain ole kovinkaan tunteellinen tai on kykenemätön tuntemaan joitakin asioita, kuten romanttinen rakkaus. Vaihtoehtoisista näkemyksistä on puutetta, joten epävarmuus iskee: johtuuko vaje siitä, että sille on jokin vaikeasti ymmärrettävä mutta siltikin ymmärrettävä kulttuurillinen syy, kuten jokin trendi joka on vain sattunut kohdalle, vai pidetäänkö sitä niin normaalina ja totuudenmukaisena, ettei kukaan muu juurikaan ärsyynny siitä?

On helppo sanoa, että "Sehän on vain viihdettä, ei sitä pidä otta vakavasti tai ajatella turhan syvällisesti" tai jotakin muuta vastaavaa, mutta minusta tällaiset asiat eivät ole selkeitä ennen kuin niistä puhutaan. Puhumisen tarvetta voi olla vaikea ymmärtää, ennen kuin on joutunut sen osaan, joka hämmentyneenä hymyilee ja nyökyttelee vitsille, jonka kaikki muut ymmärtävät, mutta jotkut vitsit on vain pakko selittää. On helppo mennä vikaan siinä, että onko jokin vitsi muille hauska siksi, että se EI ole heistä totta, vai siksi, että se ON totta.

Ei seksiä, ei lääppimistä, ei romantiikkaa

Olen aseksuaali. Se tarkoittaa, että en tunne seksuaalista viehtymystä ketään kohtaan. Minun kohdallani se tarkoittaa myös sitä, että minulta puuttuu halu ja tarve harrastaa seksiä tai kokea muutakaan intiimiä läheisyyttä. Elämä ja kuolema neitsyenä? Kuulostaa hyvältä. En myöskään ihmeemmin piilottele tätä asiaa muilta ihmisiltä, eli olen melko lailla ulkona kaapista.

Sen lisäksi, että olen aseksuaali, olen aromanttinen. Aromanttisuudella ei ole mitään tekemistä aromikkuuden tai aromisuolan kanssa, vaikka niin voisi ajatella. Aromanttisuus viittaa siihen, että en tarvitse romantiikkaa. Minulla ei ole halua tai tarvetta elää romanttisessa suhteessa kenenkään kanssa. Minä en ole muutenkaan kovinkaan läheisriippuvainen ihminen. En tahdo itselleni perhettä: en näe sellaiselle tarvetta.

Tiedostan tarpeeni sosiaalisena eläimenä, mutta yhtä lailla tiedostan sen, että läheisyydentarpeeni on helppo tyydyttää. Luotan siihen, että tunnistan kaipuun kun se ilmaantuu, mutta olen myös valinnut itselleni sosiaalisen ammatin, jotta sosiaaliset taitoni eivät vahingossakaan pääsisi ruostumaan. Minulla oli ennen aikomus opiskella biologiksi, jolloin ehkä keräilisin hyönteisiä ja seurailisin homesienten kasvua petrimaljoissa, mutta jossain vaiheessa arvelin, että harrastuksesta ei välttämättä aina tule hyvää ammattia.

Elämäni on melko mutkatonta, tai ainakin siltä tuntuu kun seurailee muiden taivalta. Olen saanut melko vapaasti täyttää ne kolot, jotka seksi ja romantiikka muuten täyttäisivät, ja ne ovat minusta aika täynnä. Jos minun olisi yhtäkkiä pakko tunkea seksi tai romantiikka elämääni, niin en yksinkertaisesti tietäisi, mihin ne laittaisin. En keksi mitään sellaista, jonka haluaisin uhrata itsestäni jotta ne saisi mahtumaan jonnekin.

Miltä se sitten tuntuu, kun ei halua seksiä, romantiikkaa, tai muuta lääppimistä? Se lienee täysin yksilökohtaista eri aseksuaalien ja aromantikkojen välillä. Minä en tunne mitään ihmeellistä, kun näen tai kuvittelen kaksi ihmistä sukupuoliyhdynnässä tai parisuhteessa. Sitten kun kuvittelen itseni jommassakummassa tilanteessa, tunnen oloni erittäin vastenmieliseksi. Luulen, että tunne on hyvin samanlainen kuin silloin, kun kuka tahansa tavanomainen ihminen kuvittelee itsensä hässimässä vanhempiensa tai sisarustensa kanssa. Kuvitellun partnerin sukupuolella, iällä, tai ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä tässä asiassa.

Joskus törmään siihen ehdotukseen, että jospa tuntemukseni johtuu siitä, että minulla on huono itsetunto. Että pitäisin itseäni jotenkin vastenmielisenä. En kuitenkaan näe, miten tuo voisi olla totta. Huono itsetunto tai halu olla jonkun toisen kaltainen on minulle varsin vieras asia -- minusta minä olen ihan loistava tyyppi enkä haluaisi olla kukaan muu. Olen pikemminkin joutunut kamppailemaan sen käsityksen kanssa, että kaikki ihmiset lempihenkilöitäni lukuunottamatta ovat jotenkin vähäpätöisiä ja typeriä. Olin varhaisnuoruudessani melkoisen ylimielinen ernu (tiedäthän, erilainen nuori).

En ole tietenkään kokonaan sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että jonain päivänä jokin kilahtaa päässäni ja yhtäkkiä kaipaan seksiä. En ole myöskään sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että huomenna alkaa ydintalvi tai zombien hyökkäys. Minulle mikään ei ole ehdottoman varmaa tässä maailmassa, joten toivon mukaan epäilijät eivät saa mitään "Ahaa, arvasinpas" -kiksejä.

Kaiken kaikkiaan, minusta elämä hymyilee minulle ihan mukavasti. Olen nuori ja minulla on paljon koettavaa, vaikka sukupuoliyhdyntä, rakkaus ja perhe eivät olisikaan osa elämääni. Olen onnellinen ja aion pysyä onnellisena, mitä ikinä se vaatiikin.